maanantaina, kesäkuuta 27, 2005


Kynsivesi 23.6

Kynsivesi 23.6

En malttanut odottaa vaiikka sanoin että myöhemmin...mutta eikös tämä ole myöhemmin...koska edellinen kirjoitus on jo historiaa...siis menneisyyttä...

Juhannustanssi(t) puhallettavan muoviradion kera. (...eli Pertin ja Runen ihmeelliset juhannus-seikkailut)


(huom!...tanssija on Ilpo...ei Pertti eikä Rune)

Juhannus on sitten vietetty perinteisin menoin taas kerran. Hukkuneitakaan ei tainnut olla kuin 3???. Jokainen hukkuminen on kuitenkin liikaa ja turhaa. Milloinkahan ihmiset oppii että vesi ja viina ei sovi yhteen muuta kun juoma(viina)lasissa. Täytyy kuitenkin myöntää että on sitä tullut harrastettua itsekin uimista juhannuksena liikuttuneessa tilassa mutta sen verran on tolkku kuitenkin pelannut ettei ole lähtenyt mihinkään syvälle häsläämään...mutta voihan sitä hukkua vaikka pesuvatiin jos sikseen tule...

Tämä juhannus tuli vietettyä Pertin kanssa kotiseutumatkailun merkeissä (Jallulta lainattu sanonta).Tämä kotiseutumatkailu alkoi jo to. 23.6. Hankasalmella, Kynsiveden rannalla kävimme pystyttämässä Mirja Kautolle humalasalot (siellä olivat mukana myös Jaana ja Kaisa). Todella kaunis paikka, siitä myöhemmin kuvia. Pe. 24 päivä, eli junnusaattona saatiin humalasalot pystytttetyä ja ja hiukan jälkeen puolen päivän jatkoimme matkamme Hankasalmen kautta Hupeliin Jaanan ja Tommin vieraiksi. Kävimme siellä saunomassa ja uimassa ja saatiin aivan fantastisen hyvää ruokaa. Hupelissa oli tarkoitus pestä hampaat hammasharjoilla jotka Pertti osti Vaajakosken ABC-huoltoasemalta mutta kuinka ollakaan se unehtui. Siitä matka jatkui edelleen työhuoneelle jossa laitoimme meiliä Irinalle (Jaroslavlin taidemuseon jntendentti) kiittäen Jaroslavlin matkasta...ja matka jatkuu Heikinkadulle (siis minun ja Kaisan asuntoon) jossa vihdoin pesimme hampaamme. Tämän suorituksen jälkeen suuntasimme auton (lue: Daihatsu) nokan kohti Keljonkangasta jossa vierailimme siellä olevalla lohilammen rannalla. Siellä viivähdimme vain hetken emmekä nähneet juhannuskokon polttoa...ja niin matka jatkui kohti Säynätsaloa Virpin luokse ensin johon parkkeerasimme auton (lue: Daihatsu). Vietimme siellä tovin ja siitä sitten jatkoimme jalan Ilpon ja Katjan luo. Siellä sitten kuski (eli minä) sain tulilientä. Istuimme iltaa pihalla, nautimme hyvästä ruuasta ja seurasta ja juttua piisasi...no ei se matkustaminen minun osaltani päättynyt vielä tähän...lainasin Katjan CHOPPERI-fillarin (ohjaustanko korkealla ja istuin matalalla) ja lähdin siitä Juurikkalaan lavatansseihin...hiukan olin vain myöhässä koska valomerkki tuli melkein heti, yhden siiderin ehdin juoda...ja ei muuta kuin takaisinpäin...yövyin Virpin luona keltsussa ja siitä sitten heräsin aamusella johonkin aikaan...aamupala ja takaisiin Ilpon ja Katjan luo. Siellä myös aamupala ja väsynys iski joten ei muuta kuin levyttämään...jonka jälkeen (herättyämme, Perttikin nukkui) heräsin aromikkaaseen tuoksuun. Katja oli valmistanut makkaraperunat (todellista gourmetruokaa juhannuspäivän kunniaksi) ja arvatkaapas maistuikos...

Skruudattuamme kiitimme sitten vieraanvaraisuudesta, haimme auton (lue: Daihatsu) Virpin luota ja ei muuta kun baanalle taas...ensiksi Keljonkankaalle Elinan kissoja syöttämään. Siellä viivähdimme jonkin aikaa, hiukan teetä sisuksiin ja sitten alkoi kaverukset oleen jo niin kypsiä että ei muuta vaihtoehtoa löytynyt kuin suunnata kotiin (saapumisaika la. 25.6 n. klo. 20.00) omaan sänkyyn...ja tähän päättyi PERTIN ja RUNEN ihmeelliset juhannus-seikkailut!!!


Saunameemi

1.Gavrilo Jam/Venäjä (sauna eli banja)
2. Hankasalmi/Kynsivesi (Mirja Kauton kesämökin sauna)
3. Hupeli (Jallun ja Tommin ulkosauna)
4. Säynätsalo (Ilpon ja Katjan pihasauna. P.S. tässä kylpi vain Perrti ja Ilpo, minä olin silloin jo lavatansseissa)
5. Säynätsalo (Virpin kellarisauna, jossa ei kylvetty nyt mutta aikaisemmin on kyllä tullut testattua)
6. Mämminiemi (saarisauna, 4.7 vuorossa)

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2005

Kotiinpaluu

lauantaina, kesäkuuta 11, 2005

Viimeiset väännöt


Maria-Elina Uusitupa, Fiskars Old Big Band (ympäristötaideteos) 1999
(yksi 15 taiteilijasta jonka teoksia on esillä näyttelyssä "Muokattu maa" 15 kuvataiteilijaa Suomesta)

Huomenna aamulla klo O6.30 alkaa sitten se kauan odotettu matka Jaroslavliin. Ensin henkilöautoilla Lappeenrannan kautta Vainikkalaan ja sitten siitä junalla Pietariin jossa vietämme muutaman tunnin. Moskovaan menevältä juna-asemalta hyppäämme sitten Jaroslavlin junaan. Perillä olisi määrä olla ma-aamuna 13.6. Tarkkaa aikaa en muista mutta amulla joka tapuksessa. Palaammme sieltä takaisin 21.6. Silloin pitäisi olla blogin paljon kirjoitettavaa ja ennen kaikkea kuvia.

Vääntöä ja kääntöä on piisannut ja mutkia matkalla riittänyt. Nyt ei voi enään muuta kuin kätensä ristiä ja toivoa että teokset saapuvat perille määräajassa ja määränpäähän.

Vääntää pitää vielä viimeisiä kuvia joitten on määrä puffata ensi kesän ympäristötaidetapahtumaa kaupungissa nimeltä Gavrilojam (toiv. meni oikein) Tässä oheessa yksi kuva jota saan blogissani luvan kanssa käyttää.

Siihen saakka näkymisiin!!!

Musiikkimeemi myös...

1.Otis Redding: Sitting on the dock of the bay
(tämä on valittu demokraattisesti/yksimielisesti kahden ystävän kesken maailman parhaammaksi piisiksi. Olemme myös kuulleet sen livenä Neil Youngin ja Otis Redding vainaa bändin soittamana (Booker T and the MG:s)
2.Righteous Brothers: You've lost that loving feeling
(samaisen ystävän kanssa valittu maailman toiseksi parhaammaksi piisiksi. Tarkoitus oli aikanaan valita kymmenen mutta sattuneista syistä emme päässeet kuin kahteen)
3.Nirvana: Smells like teen spirit
4.Niemen: Mourners rapsodhy
5.Led Zeppelin: Dazed and confused
6.Hassisen kone: Täältä tullaan Venäjä (ajankohtaisuutensa vuoksi, koska ensi viikolla olemme äiti Venäjän maisemissa)

...hyv yötä...

tiistaina, kesäkuuta 07, 2005

Jos...


... kaupunki syväänteessä...

...tietokone alkaa kaatuilemaan kuten sillä on useasti tapana tehdä niin tässä resepti mitä sille voisi tehdä. Aikoinaan keskustelin erään ihmisen kanssa tästä tietokonemaailmasta kaikkea juuta ja jaata. Hän kertoi minulle että Päijänteellä on sellainen syvänne (Rappukallio) joka olisi n. 100 metriä syvä (en nyt ole ihan varma tosta syyvyydestä...mutta syvä kuitenkin) ja se on oivallinen paikka jos tietokone alkaa ryppyilemään. Sieltä sitä ei enää löydä. Toinen hauska juttu oli kertomus siitä että mihin voi käyttää näitä vanhoja kottaraispönttö-Mäkkejä. Joku kaveri oli nimittäin valanut muutaman sellaisen täyteen betonia ja toimivat kuulemma hyvin painoina sidottaessa vene kiinni laituriin.

Karaoke on tänä päivänä varsin suosittua ja hevikaroke tekee tuloaan. Tässä taas resepti jos alkaa hotsittamaan toi hevikaraoke.

Enään muutama päivä ja Venäjän matka alkaa. 117 duunia pakattu siisteihin paketteihin, numeroituna koodattuna ja ties vaikka mitä...kuvia on printattu 3 kpl:tta joka teoksesta. Paketin päälle (tällä kertaa sitä ei olisi kuulemma tarvinnut tehdä), kuskille ja vielä tulliin. Sähköpostilla on myös lähetetty Jaroslavlin taidemuseolle sähköisessä muodossa kuva joka teoksesta. Museon intendentti Irina Rekhovskikh joutuu matkustamaan Jaroslavlista Moskovaan (n. 200 km) kuvien kanssa. Siellä sitten Moskovan tulli päättää että onko tämä meidän näyttelymme taidetta vai ei. Jos toteavat että ei se olekaan taidetta niin kuulemma tulee sitten maksamaan jonkun verran lisää. Että tällaista. No, joka tapauksessa, mielenkiintoista on lähteä sinne. Olen ollut siellä kerran aikaisemmin ja täytyy sanoa että se on kyllä kaunis kaupunki.

Dasvidanija (meniköhän toi oikein???)

perjantaina, kesäkuuta 03, 2005

03.06.05 klo 18.06


Hassuja nämä kaupungin sedät. Suunnitellaankohan tässä kuoppaa Kiinaan???

Hyvää viikonloppua tasapuolisesti kaikille.