Valoa ja varjoa

Joskus sitä on tullut miettineeksi minkä takia valitsi valokuvauksen ammatikseen, vai menikö se nyt toisin päin, no olkoon kummin päin tahansa. Sitten kun jotakin tavoittaa (kuvajaisen) omasta mielestään niin sitten ei taas mietitytä yhtään. En sano että kuvani olisivat mitään ihmeellisiä kunhan nyt ovat, joskus parempia, koskus ei niin hyviä. Ai niin syy siihen minkä takia olen "myynyt" sieluni valokuvaukselle lienee se että, olkoon jokin asia vaikka kuinka arkipäiväinen, niin kyllä se on miten valo taittuu, miltä valon ja varjon leikki näyttää, tuntuu. Kun huoneeseen jossakin vaiheessa aamua/päivää/iltaa/yötä lankea valo. Ensin sitä ei edes tajua mutta hetken päästä jokin iske takaraivoon, voi kuinka jumalallisen kauniilta toikin näyttää ja sitten kamera esiin ennen kuin ehtii kadota ja siellä se sitten on kameran sisuksissa odottamassa ulospääsyä, nyt se huutaa ÄKKIÄ ulos. Kun sitten kuva, valo ja varjo purkautuu ulos (tätä nykyään näytölle) niin on se vaan aika ihmeellistä, sitä vain katsoo mykistyneenä aina ja aina vaan uudestaan kunnes taas vangitsee jonkun asian laatikon sisään ja odottelee sen ulospääsyä. Ja näin se toistuu päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen, vuodet vaihtuu, minä vanhenen mutta kyllä on hienoa olla VALOKUVAAJA!!!

...tällaista tämä miettii täällä Kouvolan suunnalla...

Viialankatu 9, Kouvola, 05.06.2007...ehkä tuossa klo 21 maissa tai vähän myöhemmin...