maanantaina, tammikuuta 15, 2007

Jyväskylä-Kouvola-Kotka-Kouvola-Kotka-Kouvola-Kotka-Kouvola-Kotka-Kouvola-Varkaus-Heinävesi-Valamo-Varkaus-Pieksämäki-POKS!!!-Jyväskylä

ke 10 - su 14.1. Kaikkea voi sattua. Otsikossa ajoreitti, osapuilleen. Ke ajoimme Kotkaan ja pystytimme hienon näyttelyn Kotkan valokuvakeskukseen (vaikka itse sanonkin) Maija, Jallu & Rune. Pe 12.1 oli avajaiset ja tupa oli ns. täynnä, ehkä n. 80 ihmistä. Oli syötävää ja juotavaa, oli musiikkia, oli laulua ja paljon onnitteluita. Tarkoitus oli viettää yö valokuvakeskuksen tiloissa mutta suoritettuamma pienen patjaperformanssin päädyimmekin (minä, Marja, Pirkko, Pöke ja yksi nainen?) Pöken luo.
Seuraavana päivänä Kouvolaan Pirkon luo josta su ajoimme taas Kotkaan hakemaan mun kamoja. Sen jälkeen matka jatkui taas Kouvolan-Varkauden-Heinäveden kautta Valamoon. En ole koskaan aikaisemmin käynyt paikan päällä vaikka olen siitä monasti kuullut. Sääli vaan että oli niin pimeätä ja lumisateinen keli että näkyvyys oli aika lailla nollissa. Vaikutuin kuitenkin paikasta jonne mieluusti palaan valoisaan aikaan kun aika suo. Matka jatkui sitten yksin Varkauden-Pieksämäen kautta suuntana Jyväskylä. Keli oli mitä kurjin ja niin siinä sitten kävi kun kävi. Pieksämäen jälkeen käännyttyäni Jyväskylän suuntaan vievälle tielle (tie 23) auto osui lumivalliin ja sen jälkeen se oli menoa. Ensin ojaan josta puuhun ja siitä sitten ojanpohjalle takaisin. Itse selvisin vaurioitta mutta Fiatille kävi huonommin, etumaski -ja puskuri säleiksi. Runko ilmeisesti vääntynyt koska ovet olivat siirtyneet taaksepäin. Onneksi takana tuli pariskunta autolla joka jäi odottelemaan kanssani poliisia ja hinausautoa. Fiat vietiin Pieksämäelle Hinauspalvelu Savolaisen varikolle. Nyt vain jännittämään kannattaako koko autoa enään korjata vai menikö lunastuskuntoon.
Joten tällaista tällä kertaa ja kiitos Marille sekä hänen miehelleen ystävällisyydestä sekä kyydistä kotiin.

P.S. Olisihan siitä Fiatista pitänyt ottaa valokuva mutta kuten arvata saattaa en oikein ollut kykeneväinen siihen hommaan sillä hetkellä.

Tunnisteet: , , ,

6 Kommenttia

Blogger Mikko J. Kalavainen sanoo:

Voi saakeli, sie oot kuitenkin kunnossa, niinkö? Aika hurjaa.

Sulle ne noi autot on aika hupaa tavaraa, pari vuodessa taitaa mennä kevyestikin, eikös?

10:11 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Vähän on tärskähtyny pää. Yhen aikaan on lääkäri, tarttee mennä tarkastaan ettei o mitään naksahtunut niskassa tai päässä, muuten ihan ok.

1 auton vuosivauhtia suurinpiirtein, mutta tällaista tärystä ei oo vielä kohalle sattunut.

10:36 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Ai kamala! Onneksi ihmisille ei sentään käynyt pahasti. Luojan kiitos en ole ollut noin rajussa tällissä itse mukana ikänä. Eipä siinä kyllä kykene kuvailemaan ja kelikin oli/on todella kurja autoilua ajatellen.

Terkuin Halo (en kirjaantunut)

11:32 ap.  
Blogger Karukell Serratura sanoo:

Huh!
Hyvä että olet kunnossa ite. Mutta tommonen pellinkin kolina kyllä tuntuu ilkeältä, mulla kolisi viimeksi heinäkuussa,mutta firman autoon.

3:38 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

No johan oli reissu!

Paikallislehdessä oli juttua Valokuvakeskukseen pystytetystä näyttelystä. Jyväskylän bongasin, mutta eihän siellä puhuttu ihmisistä edes oikeilla nimillä, jotta olis tunnistanut! Teitä siis katselin ohi ajavasta autosta läpi ikkunoiden... Täytyykin mennä katsomaan näyttely. Kiitos muistutuksesta.

10:17 ip.  
Blogger R.C.Snellman sanoo:

Mari
Paikallislehden kirjoitus oli mitä oli ja teksti oli tosialkeellista. Kuitenkin hyvä että oli krjoitettu ja kuvattu. Timo Mähösen mukaan (Kotkan valokuvakeskuksen vastaava) se on erittäin harvinaista että vaivautuvat edes paikalle ja jos paikallinen lehti kuten tässä tapauksessa Kymen Sanomat tekee jutun niin sitten ilmaisjakelulehti ei kirjoita ja vice versa...
Tässä kuitenkin linkki mistä voit käydä kurkkaamassa ja toivottavasti käyt vielä livenä katsomassa.
http://www.kotkanvalokuvakeskus.fi/

11:42 ap.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle