maanantaina, toukokuuta 09, 2005

Olen miettinyt


...oho, tämäkin taitaa olla luontokuva...

Olen miettinyt tänä päivänä paljon asioita. Esim. sellaista että viitsinkö kirjoittaa blogiin mitään kun mielestäni minulla ei ole mitään sanottavaa. Olen myös miettinyt sitä kun olin tänään opettamassa lapsia Keski-Palokan koululla neulanreikäkuvausta ja kerroin heille lyhyesti neulanreikä-valokuvauksen historiasta ja lapset olivat aika levottomia, osaanko minä opettaa. Olen myös miettinyt sitä kun minulla on esitelmä Juomatehtaalla pe. omasta tuotannostani että olenko saanut mitään aikaiseksi ja jännittääkö minua. Olen miettinyt myös raha-asioita. Miettinyt olen myös tulevia Jaroslavlin teoksia. Olen myös miettinyt ihmis-suhteita. Kaikkea olen miettinyt tänä päivänä.

Jonakin päivinä mikään ei vaan suju ja toisina päivinä kaikki sujuu taas hyvin...

Keväinen tuuli
hyväilee puuta.
Kirkkaat tähdet
suuri tuntematon

(Pertti Seppälä: Omia aikojani & Wang Wein runoja)

6 Kommenttia

Blogger Karukell Serratura sanoo:

Ai ei ole mitään kirjoitettavaa?

Nämä tällaiset kuvailemasi hetket/päivät ovat kovin tuttuja.

Mutta eilen oli hyvä hetki kahvin ja munkin äärellä. Lempeä pysähtyminen.

Suur-Kiitos vielä näin kirjallisesti suurennuskoneviritysavusta.

10:51 ap.  
Blogger Karukell Serratura sanoo:

Hieno kuva muuten.

10:52 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

...kiitos, kiitoksista...oli hyvää munkkia syödä mukavassa seurassa...ja kiitos kun pidit kuvasta...

5:04 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Mainoskatko:
ei se luentoni olekaan nyt tulevana pe. vaan se siirtyi pidettäväksi to. 26.5...huh...

5:45 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

"ei se luentoni olekaan nyt tulevana pe. vaan se siirtyi pidettäväksi to. 26.5...huh..."

No hyvä, sittehän minäkin pääsen sinne, jos se siis on avoin tilaisuus...???...

9:11 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

...joo se on avoin tilaisuus joten teretulemast...

4:08 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle