Rostov/Venäjä, kesäkuu 2005

Oli päässyt unohtumaan että FINLANDIA-talon kuvauksista oli jäänyt fasaadi- eli julkisivukuvat kuvaamatta. Siispä suuntasin autoni (lue Daihatsu) keulan Helsingin suuntaan. Ensimmäistä kertaa sinne ajelin itsekseni. Hiukan kyllä jännitti miten tällainen ”maalta” tullut poika siellä liikenteen seassa pärjäilee. Täytyy sanoa että aika kivuttomasti se meni. No, mitä nyt muutama pieni sellainen ei mitenkään varaallinen kömmähdys. Soitin nimittäin Ulalle Alvar Aalto säätiöön ja kyselin häneltä että miten pääsee suorinta tietä Munkkiniemeen. Ulla kertoi minulle että kannattaa ajella Pasilan kautta niin ei tarvitse seikkilaa keskustassa. No niin, näinpä minä teen sitten. Hyvä kun tuli soitettua ja sain hyvät neuvot. Mitääpä siinä, auto hyrräsi kohti Helsinkiä ja läheni koko ajan ja aloin tarkkailemaan että missä sitä pitää kääntyä sinne Pasilaan päin. Eipä tullut Pasila-kylttiä vastaan, sen sijaan huomasin että oli kyltti jossa luki Käpylä/Vik (Viikki) ja kun olin hurauttanut ohi arvasin että tuostahan minun olisi pitänyt kääntyä. Eipäs sitten auttanut muu kun ajaa eteenpäin (kun kerran moottoritiellä ollaan) ja katsoa että missä se on se Sturenkatu minkä Kaisa minulle neuvoi. Tulihan sekin vastaan mutta silloin olin jo myöhässä. Eipä siinä sitten autanut taaskaan kun ajaa eteenpäin ja katsoa että missä se Helsinginkatu on. Siihen sitten osuin ja sitä sitten vaan eteenpäin kunnes tulee Urheilukatu vastaan (Ulla sanoi että Hesarilta ei saa kääntyä Mannerheimintielle). Näin muuten Ulla huomautuksena vaan että HESARILTA saa kääntyä MANNERHEIMINTIELLE. Tarkistin sen kun menin spåralla siitä ohi. Siinä on selvä kääntymismerkki eikä mitään kääntymiskielto-kylttejä.

No, mihinkäs mä jäinkään...ai niin Urheilukadulle josta soitin vielä uudemman kerran Ullalle ja kysyin taas neuvoa. Neuvo oli että aja Urheilukadun päähän ja siitä sitten vasemmalle niin pääset Mannerheimintielle ja siitä sitten pitäisi olla viitoitus Munkkiniemeen. Hyvin meni, etten sanoisi jopa että sukkana meni...Munkkiniemessä vasta eksyin. Ei pahasti, vähän vaan. Tiesin kuitenkin missä suurinpiirtein olen joten ei se ollut enää kun pikkujuttu ja olisin perillä. HURRAAA niin siinä kävikin, hetken päästä olin siellä. Kaiken kaikkiaan siis hyvin meni. Ratikalla sitten la. FINLANDIA-taloa kuvaamaan. Keli oli aurinkoinen ja suht. lämmin, alussa. Takki ja pusero pois kun aloitin mutta ei siinä kauaa mennyt kun luontoäiti päätti että nyt saa toi auringonpaiste riittää. Tuuli ytyi ja kun pääsin toiseen päähän taloa niin olin aivan jäässä vaikka nyt kaikki kuteet oli niskassa. Sormet oli aivan kohmeessa. Näin se luontoäiti meitä hoitaa. Ensin aurinkoa ja sitten ties mitä. Onneksi kuitenkin kävi niin että kun pääsin toiselle puolelle taloa niin aurinko paistoi jälleen ja oli ihan syksyisen mukava aurinkoinen sää. Ei sitten muuta kun homma purkkiin ja takaisin Riihitielle. Ilalla sitten juoksulenkki (eksyin muuten, mutta ei pahasti) ja saunaaan ja videovuokraamosta MONSTER-Aileen Wuornos.

Su. osottautui sitten olevan ihan eri maata kun la. Tuuli aivan niin maan vietävästi ja oli harmaata jotta kuvaukset loppu siihen. Siinä sitten kävin taas pienellä lenkillä ja suihkuun. Sen jälkeen KIASMAAN katsomaan nykytaidetta. Osio mikä siellä minua kiehtoi kaikista eniten oli tää nuorten juttu ”Ensin valtaamme museot”. Tähän väliin muuten aravausosio jossa saa arvata että ketä tässä on mukaeltu?

Pidin kovasti siitä nuorten osiosta. Ainut vaan kun siellä 5 kerroksessa järj. skeittitapahtuma niin kuinka ollakaan se on vain ke. Näyttely jatkuu kuitenkin vielä tovin jos saisi vaikka sovitettua joku Hesan reissu johonkin väliin ja jos sen saisi osumaan keskiviikolle.

Kun tätä tekstiä rupes tulemaan näinkin runsaasti niin kerronpa vielä miten pääsin kotiin sieltä. No niin, aloitetaanpas. Kasoin kartasta ajoreitin mistä minun kannatta ajaa. Huopalahdenkatua eteenpäin josta käännyn sitten oikealle Käpylän suuntaan ja siitä sitten Lahdentielle. Piece of cake. No aika sellainen, mitä nyt pari uukkaria kun en katsonut ajoissa mitä kaistaa tulisi ajaa. Sieltä se sitten löytyi se Lahdentie ja sitä sitten porottamaan kotiin päin. Olipa muuten aikamoisen väsyttävä koti(ajo)matka. Alkutaipaleella tuuli niin että oli hyvä kun Daihatsu pysyi tiellä. Tuuli onneksi lakkasi mutta sitten kuten tähän vuoden aikaan on tapana, alkaa hämärtyyn ja sitten tulee pimeetä. Siihen vielä sadetta ja uutta asvalttia sekä aivan helkutisi vastaantulijoita. Rekkoja niin että sekaan ei meinannut mahtua. Tuntui että kaikki rekat oli sinä iltana liikenteessä (vaikka eihän niitä tosiasiassa ollut kuin murto-osa). Joten arvata saattoi kuinka jännää oli ajaa takaisin. Tuntui että matka ei lopu millään. Huokasin helpotuksesta kun alkoi näkymään Vaajakosken ABC (tänne on mukava tulla vaikka koko perheen kanssa) huoltsikka. JEPS, kotona ollaan. Kaikk meni hyvin ja nyt odotellaan van että ”kehittäjäsetä” (voihan se olla muuten tätikin) kehittää diat oikein. Tässä esimakuna muutama DIKIKUVA.

Oho, kylläpäs sitä tekstiä nyt pukkas. Johtuiskos se siitä että on niin harvaan tullu nykyään kirjoiteltua tätä BLOGIA.

Niin että heips vaan sitten taas seuraavaan kertaan.

Mihinkä ihmeessä haravamies on laivansa ankkuroinut.
Siinäpä kysymys.
Mihin sitä ihminen aina ankkurinsa laskee.
Siinäkin kysymys.
Välillä sitä seilaa kohti tuntematonta.
Välillä jotain kauan kaipaamaansa kohti.
Mihin minä ankkurini lasken.
Siinä myös kysymys.
...johon on vastattava itse.