torstaina, huhtikuuta 28, 2005

Negatiivista positiiviin



Pohjanlammen koulun 4C luokan neulanreikätyöpaja päättyi tänään. Vastaanotto oli hyvää ja oppilaat sekä luokanopettaja olivat tyytyväisiä. Kuvia saatiin aikaiseksi. Ryhmäjako oli mitä mainioin. 18 oppilasta, 3 oppilasta ryhmässä eli yhteensä 6 ryhmää ja jokainen ryhmä sai tehtyä yhden kuvan. Aika oli hyvin laskettu. Tänään piti lopettaa klo 13 ja viimeiset kuvat oli tehty klo 12.58. Työpajan voisi kiteyttää yhden oppilaan sanontaan "”ensin oltiin negatiivisia ja nyt ollaan positiivisia"”.

Ollaan positiivisia tasapuolisesti.

Iiittalalaisia neulanreikäkameroita

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2005

Oksat pois

Voi herran pieksut minkälaisia viboja musiikki voi saada aikaiseksi. Pimiössä vedostamassa kuvia ja radiosta tulee yhtäkkiä sellaista musiiikia että meikä on ihan hyytelönä. En ole aikoihin kuullut sellaista intensiitettiä rockissa kun mitä soittaa sellainen bändi kun DEATH FROM ABOVE 1979. Soittivat kyseiseltä bändiltä kappaleen ”You’re a woman, I’m a machine”. Ja uskokaa tai älkää bändissä ei soita kun basisti ja rumpali...huh...huh... olen aivan hepakassa. Täytyy suunnata askeleeni mitä pikimmiten levykauppaan. Apuvaaaaaaaaaaaaaaaa....suosittelen!!!

P.S...kunhan jalat taas tavoittaa maata vedostan viimeiset kymmenen negaa ja sitten kotia...

Tänään, eilen ja huomenna



...perehdytän Pohjanlammen 4C luokan oppilaita neulanreikäkuvauksen saloihin. Mukavaa touhua. Oppilaat ovat rauhallisia, kuuntelevat tarkkavaiseti mitä pitää tehdä ja ovat innoissaan. Huomiseen saakka joutuvat vielä jännittämään tuloksia. Jos niitä jännittää, arvatkaa ketä muuta jännittää, no mua tietenkin. Toivon kovasti että saadaan huomenna aikaiseksi hyviä kuvia.

Heips.

Solarigrafia



Tässä ensimmäinen solarigrafia kokeiluni. Ei taida värit olla ihan kohdallaan mutta komeet ovat. Jos joku ihmettele että mistähän toi lienee kuvattu niin vastaan tässä ja nyt. Kuva on otettu entisen asuntoni (Vaihdekuja 6 B 46) parvekkeelta, veturitallin ja moottoritien suuntaa. Valotusaika on n. 2 kk.

Ei nyt tarttee lähteä kotiin koisimaan meinaa simmut painua ihan väkiste kiinni.

Hyvää yötä!!!

perjantaina, huhtikuuta 22, 2005

Takatalvi



Huomenta...brrrrr...brrrrrrrrrr...
Ei loppunut talvi vieläkään. Heräsin täältä työhuoneen sohvalta jossa nukuin pari tuntia jatkaakseni Alvar Aalto säätiön Sunila-negojen vedostamista. Vilkaisin ulos ikkunasta ja niin se talvi oli taas hiipinyt niskaan yllättäen. No, ehkä se kesä vielä sieltä tulee...

Nyt tarttee mennä kotona käymään aamupalalla ja suihkussa ja sitten takaisin töihin...

torstaina, huhtikuuta 21, 2005

Rakastan



...aamuja.

Olen virkeimmilläni aamuisin ja työnteko sujuu silloin parhaiten.

Päivän mittaan löystyn ja alkaa väsyttämään.

Illalla olen monasti ”sohvaperuna” ja nukahdan telkkarin ääreen. Ihmettelin aikoinani miten äitini pystyi nukahtamaaan television ääreen. Nykyään en enää ihmettele, olen samanlainen. Äitini möi elokuvateatteri REX:ssä, Kokkolassa yli 20 vuotta pääsylippuja ja nuorempana elokuvateatteri oli minun toinen kotini.
Äitini oli mielestäni paras "elokuvakriitikko"”. Jos hän onnistui pysymään hereillä elokuvissa niin silloin elokuva oli katsomisen arvoinen.

”Kevät keikkuen tulevi”...
...kaunista ja aurinkoista aamua kaikille

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

HMMM...



Se joka tietää, valehtelee.
Tämä on vanhaa viisautta.
Ja joka ei tiedä, tästähän
on kaksi tulkintaa: joko
hölmö tai sitten viisas.
Tämäkin vanha oivallus.

(Pertti Seppälä: Omia aikojani & Wang Wein runoja)

maanantaina, huhtikuuta 18, 2005

En ehtinyt


...sitten eilen su. katsomaan Jyväskylän taiteilijaseuran 60v-juhlanäyttelyä mutta kyllä sen vielä ehtii. Näyttely on avoinna 16.4.–19.6.2005. Sen sijaan kävin katsomassa taiteilijaseuran 60-files-sivustoa ja olen samaa mieltä Marja Kolun kanssa siitä että teksti on hyvää mutta ne teoskuvat...mitä törkykasoja??? Suurimmassa osassa kuvia oli niin paljon roskia että ei niitä edes huvita katsella. Värisäädöt oli ihan pielessä joten kuka lieneekin kuvankäsittelyn tehnyt niin ei ole kyllä välittänyt pätkääkään siitä miltä kuvat näyttävät. Kiirettä on taas pitänyt ja sen kyllä huomaa mutta jos ei kuvia ehdi saada kunnolla tehtyä niin miksi niitä ei voisi liittää sivustoille myöhemmin. Tulee tällainen sanonta mieleen kun "”hosumalla ei tule kuin vesipäitä"” ja tässä tapauksessa se kyllä pitää paikkansa!!! Sitten toinen seikka mikä vielä pisti silmään oli että ei missään mainittu että kuka/ketkä on teoskuvat kuvannut.

Minä en ole yleensäkään kova valittamaan (jonkun mielestä varmasti) mutta nyt tuli pakonomainen tarve tehdä näin. Mielestäni ihmiset valittaa muutenkin kaikenlaisesta turhasta eivätkä aina muista kuinka hyvin meillä asiat täällä Pohjoismaissa on verrattuna moneen muuhun maahan...ja tähän loppu tää valittaminen!!!

Nyt palaan sitten hiukan ajassa taaksepäin. Viikonloppuna oli nimittäin JYROCK ja kyllä oli mukava käydä kuuntelemassa LIVE-soitantaa . Pe. olin niin päissään että suurin osa bändeistä meni ohi. En tiennyt kuka soitti milloinkin. Eräs bändi jäi kuitenkin vahvasti mieleen ja bändin nimikin Stalwart selvisi kun Maija valisti minua. La. olin sitten aika lailla väsynyt mutta jaksoin kuitenkin mennä Maijan kanssa kuuntelemaan bändejä. Hyviä, hauskoja bändejä taas ja huom! nyt muistin ja tiesin ketkä soitti milloinkin. ”500 kg. lihaa oli illan mieleenpainuvin orkesteri. Kyllä meikäläiseen puree kovasti Kauko Röyhkän charmi. Se vain hymyili ja virnuili eikä sillä ole enään tarvetta olla ”"nuori ja vihainen"”.


Oli hauskaa!!!

torstaina, huhtikuuta 14, 2005

Ikkunalaudaltani



Katso arkeen, hengissä olevaan.

Öiden ja päivien
hienoon kiertoon.

(Pertti Seppälä: Omia aikojani & Wang Wein runoja)

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2005

Olohuone...


...joka alkaa näyttään jo asutulta. Aurinko alkaa paistaan sisään ja yhä vaan mukavammalta tuntuu. Tavarat alkaa pikku hiljaa asettuun paikoilleen ja ”kämppä” on jo sen näköinen kun siellä ihan oikeasti asuttaisiin...
Kutsukortit tupaantuliaisiin on sähköpostin välityksellä menneet maailmalle. Nyt vain odottelemme rauhaisasti kuinka paljon väkeä mahtaa tulla. Kaikenlaista pitää puurtaa ennen D-day:tä mutta suurimmat kamat kuten sohva sänky jne. ovat jo paikkansa löytäneet...

Levitä mattosi, ystävä
Keväisten puiden alle,
Äläkä kieltäydy viinistä,
Kun sitä sinulle tarjotaan.

(Pertti Seppälä: Omia aikojani & Wang Wein runoja)

tiistaina, huhtikuuta 12, 2005

Tänään aion...


...Jyväskylän seudun kansalaisopiston kursseilta kuvaamani materiaalia. Akvarellikurssia, keramiikkakurssia, pyssykurssia (tai jotain sinne päin), könninkellokurssia jne. Ihan hyviä kuvia sieltä on tullut ”näpsittyä”, omasta mielestäni. Veilä täytyisi jotain kuvia saada sieltä kuvattua...ääh tämä tästä...kuulostaa tosi tylsältä!!!


maanantaina, huhtikuuta 11, 2005

Päivän työ...


...on ollut Kirsi Neuvosen ”Sanataidetta ja aikakäsityksiä” näyttelyn kuvatiedostojen purku ja kuvien käsittely...kuvasin näyttelyn myös dialle ja ne tarvitsisi saada vielä vietyä kehitykseen ja sitten luovutan koko nivaskan Hannu Castrénille...terveisiä Kirsille ja kiitos hienosta näyttelystä...

Omat teokset Jaroslavliin odottavat vielä vuoroaan. Täytyisi tässä pikkuhiljaa alkaa suunnitteleen että miten teoskokonaisuus ”360 astetta” jälleen kerran toteutetaan. Vaihtoehdot tällä kertaa on siirtokuvamenetelmä tai kankaalle tulostaminen (molemmissa tapauksissa digitaalisessa muodossa suoraan valmiista tiedostosta). Kuvien koot tulee olemaan 200 cm x 50 cm ja ripustusta varten painoa alas ja ylös. Ehkä jonkinlaiset kiskot, en ole sitäkään vielä päättänyt...mutta eiköhän sekin vielä selviä..

Ei nyt tarttee lähteä kaupan ja apteekin kautta kotiin ”skruudaamaan” ja jos katsotte tarkkaan tämän päivän kuvaa niin henkilöllä joka esiintyy kuvassa on kaksi päätä. Eikös olekin tämä valokuvaus ihmeellistä!!!

sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2005

Malja vaihtuville vuodenajoille




Eilisenä päivänä en käynyt laisinkaan työhuoneella. Siivosin ja laittelin kamoja paikoilleen. Vihdoin ja viimein sain huoneeni sellaiseen kuntoon että se näyttää asutulta. Laatikoita on kyllä vielä nurkissa ja säilytystila alkaa loppuun. Pitäisiköhän raakata vaan rankalla kädellä niitäkin joita olen ajatellut ”tarvitsevani”, no täytyy katella. Mukavalta silti tuntuu kun on matot lattialla.

Runokirjaa jota lueskelen nykyään aika ajoin ja josta olen aikaisemminkin kirjoittanut katkelmia blogiin (Pertti Seppälä: Omia aikojani & Wang Wein runoja) on minulle muodostunut kirjaksi josta löytyy sopiva runo mielentilaani aina kun sen aukaisen...

Tämä nyt tähän vaikka ei toukokuussa vielä ollakaan...

Toukokuun sateinen maisema,
tuoksuja ja tuulen huminaa.
Vihertävät puut hengittävät
Pilvitaivaan harmaata valoa.
Joutilaan katse kevääseen:
Malja vaihtuville vuodenajoille!

perjantaina, huhtikuuta 08, 2005

Minijohdanto sukupuolijakaumaan


...ehkä serkuksia...

Sitä on sitten päästy kevättä hiukan etiäpäin. Kylmä on ulkon ja väsyttää. Mukavaa kuitenkin kun on JÄLLEEN viikonloppu.
Tämän päivän Blogin otsikko yrittää kuvata minkälainen sukupuoli jakauma Ankkalinassa on. Siinähän ei ole kuin serkuksia, veljenpoikia, setiä, tätejä ym. Aika kummallista ettei siellä ole lainkaan Äitejä ja Isiä. Pystyköhän ne edes itse erottamaan Sedät-tädeistä jne.
Ehkä tämän (vas.puoleinen JKL:st ja oik. puoleinen Tampereelta) Koffin kanssa on sama juttu.
No nyt tämä kirjoittaminen loppu tältä päivältä.

Hyvää viikonloppua.

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2005

Kauneus on katsojan silmissä...


Kauneus on katsojan silmissä 1

Kauneus on katsojan silmissä 2

Kauneus on katsojan silmissä 3

tiistaina, huhtikuuta 05, 2005

Tampere goes HEVI ja MUUTTO


Tampere goes HEVI ja muutto

Pääsiäisenä (kiirastorstaina) tuli Kaisan kanssa oltua Tampereella pienoishevarifestareilla, esiintyjinä mm. DIABLO, ROTTEN SOUND (jota ei kyllä ehditty sattuneista syistä nähdä) ym. joita en nyt saa mieleeni...mukavaa oli, mutta minä taisin olla hiukan liian ”liikuttuneessa tilassa” jotta olisin töpösellä nauttinut, sillä aikaisemmin illalla kävimme paikalllisissa ”ravitsemusliikkeissä. Otettiin eräässä ”ravitsemusliikkeessä” biljardimatsi...arvatkaas kuka oli illan BILJARDIHAI...


Ihmisen suurimpia riesoja. Onhan se tietysti mukavaa kun pääsee muuttamaan ja sellaiseen paikkaan kun haluaa. Ei siinä mitään mutta se roinan määrä mitä on ympärillensä kerännyt ja siihen lisättynä tämä kuuluisa lause ”jos vaikka joskus tarvitsisin”...huh...huh...Jos muuten pitää itseään köyhänä nin kannattaa kyllä välillä muuttaa, silloin sitä huomaa kuinka ”rikas” sitä on. No nyt on siis kamat roudattu uuteen asuntoon mutta kuka laittaisi ne paikoilleen, kotitonttu ehkä??? Ei kyllä se on itse laitettava ja sisustaminenhan on hauskaa puuhaa ja sitä voi ajan kanssa tehdä.
Meinaa väsyttää vain tällä hetkellä niin vietävästi...paukut meinaa loppua ja kuinkas ollakaan flunssan sain vielä kaupantekijäisiksi. Mutta loppujen lopuksi en minä valita, pikemminkin tämä on valinta kun valitus. Asunto Tourujoen rannassa missä on aivan valtavan hienot näkymät ja varsinkin nyt kun luontoo alkaa taas heräileen.

Flunssa alkaa pikkuhiljaa hellittään ja entistä mukavammalta tuntuu tämä uusi asunto (talo on muuten rakennettu 1948)

Tässä oheessa pieni ”kuvapotpurri” ...eikä ihan niin pienikään...

Toivottavasti jaksatte innostua näistä kuvista yhtä paljon kun minäkin...jos ei niin suosittelen sammuttamaan koko toosan...

Tampere goes HEVI kaisa

Tampere goes HEVI marja & nelli

Tampere goes HEVI nana & marja

Tampere goes HEVI piercing

Tampere goes HEVI kukalieneehupparipää

Tampere goes HEVI dagen efter

Tampere goes HEVI heijastus 1

Tampere goes HEVI heijastus 2

Ennen MUUTTOA kaisan huone

MUUTTO kaisa-tapetinpoistaja

MUUTTO rune-tapetinpoistaja

MUUTTO tapetinpoistotaidetta

MUUTTO nana tapetoi

MUUTTO-sekasotku

MUUTTO keittiö

MUUTTO kaisa nukkuu

MUUTTO näkymä Tourujoelle 1

MUUTTO näkymä Tourujoelle 2